Virkkausta (crocheting), neulomista (knitting), puutarha (gardening), kukat (flowers), kotoilu (homing), matkailu (travelling), heksispeitto (hexagon), korut (beading, beadwork), kirppislöydöt...KahviKaneli Virkkaa *klikkaa* tästä etusivulle

Saturday 11 April 2015

Terveiset Turun puutarhamessuilta.
















Yhteenvetona kuitenkin täytyy sanoa, että olin kyllä hieman
pettynyt näihin puutarhamessuihin.
Odotin jotenkin enemmän esimerkiksi esimerkkipihoja tai
kukkapenkkejä; ei välttämättä rakennettuja, mutta pihasuunnittelun kannalta olevia vaikka esitteitä. Jokunen pihasuunnittelufirma siellä oli, mutta näytteilleasettelun
näkökulmasta ei mitenkään houkuttelevia.
 Tai jotakin UUTTA ja ihmeellistä.

Ositttain näytteilleasettajat olivat samoja kuin missä tahansa messuilla.
Tämmöiset messut ovat aivan liian aikaisin, kun ei pääse vielä edes istuttamaan.
Mutta toisaalta, milloin tuollaiset messut sitten olisivat,
kun ei kait kukaan käy kesäkuussa messuilla?

Ainakin väljää oli, osa halleista oli vain puoliksi täynnä.
Ja harmittaa, että menin hairahtumaan porkkanan näköisiin juurakoihin;
japanin ihmekukkaan. Kun olisin tajunnut googlata hieman, en löytänyt
siitä kovinkaan montaa hyvää sanottavaa. Taidan iskeä sen johonkin pellon reunaan
ja uhohtaa sinne.

1 comment:

Minna said...

Mulla se ihmekukka hävisi kukkapenkkiin, yhtään kukkaa ei noussut ikinä. :D

Pari vuotta sitten kävin Treella vastaavissa ja olisin myös silloin kaivannut enemmän puutarhan suunnitteluun liittyviä juttuja myös.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...